Irrotetaan sosiaali työvoimapolitiikasta

01.02.2018

Tieteellisessä maailmassa paradigmalla tarkoitetaan vallalla olevaa oppi- ja toimintarakennelmaa tai ajatussuuntausta. Paradigma rajaa sitä mitä tarkasteltavana olevassa ongelmassa tutkitaan ja kysytään ja toisaalta sitä miten valittu paradigma vastaa asetettuihin kysymyksiin ja ongelmiin. Työ- ja elinkeinopolitiikan ja sosiaalipolitiikan paradigmojen osalta meillä on nyt kärjistynyt näkemysero siitä, kuinka työvoimaa tulisi ohjata. Tai. Ovatko työvoimapalvelut sosiaalipalveluja?

Tulisiko työ- ja elinkeinopolitiikka irrottaa sosiaalipolitiikasta?

Tulisiko työttömyysturva irrottaa sosiaalisista tukiloukuista?

Tällöin työ- ja elinkeinopolitiikka vastaisi kysymyksiin: Kuinka edistetään työllistävien investointien edellytyksiä ja uusien työpaikkojen syntymistä? Ja. Kuinka työvoimapoliittista ohjaustyötä ja työllistymistä edistävää koulutusta ja osaamisen kehittämistä ohjataan ja kehitetään? Sosiaalipolitiikka vastaavasti vastaisi kysymyksiin: Kuinka sosiaalipalveluja tulisi ohjata ja kehittää? Ja. Kuinka sosiaalisia tukimuotoja tulisi ohjata ja kehittää – ilman, että niistä muodostuu tukiloukkuja, joista asiakkaat eivät uskalla irrottautua ja edetä kohti työelämää ja kouluttautumista – pelätessään oman toimeentulonsa jatkuvuuden ja oman asunnon säilymisen epävarmuutta. Nykyiset tukimallit ohjaavat loukkuihin.

Meillä on työvoiman tilastoinnissa yksi keskeinen suuri ongelma. Työttömiin työnhakijoihin eli työttömään työvoimaan on tilastoitu myös työkyvyttömiä ihmisiä. Tämä on yksi esimerkki tukiloukusta, jonne terveydellisistä ongelmista kärsivät ovat pudonneet. Ja heidät silti tilastoidaan työvoimaksi. Meillä on TEM:n 2017 lopun tilanteen mukaan 91 000 pitkäaikaistyötöntä, joista jopa puolen arvioidaan olevan pysyvästi tai vakava-asteisesti työkyvyttömiä. Tällaista tilastointitapaa on vaikea ymmärtää. Tämän työvoimaksi luokitellun väestönosan tulisi päästä työterveyshuollon ja kuntouttavien toimien piiriin tai heille tulisi myöntää selkeissä tapauksissa myönteinen eläkepäätös.

Työssäkäyvillä ihmisillä on turvanaan lakisääteinen työterveyshuolto. Työttömillä työnhakijoilla ei ole työterveyshuollon turvaa. Erikoista on myös se, että paperittomat laittomasti maassa oleskelevat saavat terveystarkastuksen ja terveydenhoitoa ilmaiseksi – mutta työttömät työnhakijamme eivät saa. Työttömien tulisi päästä työterveyshuollon terveystarkastusten piiriin tai sitten kuntien tai maakunnan tulisi hoitaa asia. Nyt Aktiivilain myötä terveydellisistä ongelmista kärsivillä työvoimaksi tilastoiduilla ei ole myöskään oikeusturvaa. Kun eläkepäätöksiäkään ei tipu – syntyy erittäin hyvä esimerkki tukiloukusta.

Työvoimaa tarkasteltaessa tulisi hahmottaa millaisia työnhakijaryhmiä työvoimaan kuuluu. Ei ole olemassa mitään yleisluokkaa ”Ne työttömät”, vaan työttömässä työvoimassa on erilaisia kohderyhmiä, joilla on erilaisia ohjaus- ja palvelutarpeita. TEM:n mukaan työttömiä oli vuoden 2017 lopulla 295 000. Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 lopulla 227 000. Tilastointitavassa on eroja. 2016 toteutuman mukaan nuoria 15-24-vuotiaita työttömiä oli 48 000. Tämä luku on oiennut vuoden 2017 lopulla 38 000 nuorisotyöttömään. Erityisenä huolenaiheena on kuitenkin huomattava ns. ”Drop out-nuoret” eli ilman työtä, koulutusta, opiskelupaikkaa ja usein myös ilman säännöllistä harrastusta oli OECD:n mukaan 17,4 % 20-24-vuotiaiden ikäluokkien nuorista. Tässä tarvitsemme sekä nuorisotyöpaikkojen luomista mutta myös moniammatillista työtä erityisesti kunnissa.

Lisäksi meidän on huomioitava työttömässä työvoimassa ryhmä, jotka eri syistä ovat velkaantuneet. Tässä ryhmässä on mukana myös luunkovia yrittäjiä, joiden ammattitaito ja osaaminen eivät ole kadonneet mihinkään - mutta vouti on edelleen perässä - Suomen järkyttävän perintälainsäädännön takia. Ihmiset raahaavat pallona jalassaan pahimmillaan vielä 1990 -luvun velkoja, joihin mm. Laura Huhtasaari ansiokkaasti viittasi. Ajatellaanpa myös työnhakijoina olevia yksinhuoltajia, joilla lapset on kotona. Ei ole itsestäänselvää löytää lapsille hoitopaikkaa nopeasti, jos sirpaletyötä onnistuisikin saamaan.

Työttömässä työvoimassa on nähtävä lisäksi seuraavat työnhakijaryhmät, joille tulee kullekin kohdentaa erilaisia työvoimapalveluja. Näitä ovat maahanmuuttajille ja turvapaikan saaneille suunnatut työvoimapalvelut, nuorten palvelut, pitkäaikaistyöttömien palvelut, kuntouttavat palvelut, ns. nopean toiminnan joukot eli nopeasti uudelleen työllistyvät, akateemiset työnhakijat eli ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet vaikeasti sijoittuvat työttömät sekä yli 50-vuotiaat työnhakijat. Näille kohderyhmille tulee suunnata heidän tarpeidensa mukaisia eriytyviä ohjaus- ja valmennuspalveluja. Kuitenkin ministeri Orpo juuri tunnusti, että työvoimapoliittisia määrärahoja jäi käyttämättä 70 miljoonaa euroa vuodelta 2017. Nämä rahat jumittavat sekä ministeriössä että ELY-keskusten työvoimaosastoilla. Juuri tällä rahalla tulisi edistää työllistymistä ilman keppiä ja sanktioita. Tästäkin syystä kiirehtimällä nuijittu Aktiivilaki ihmetyttää.

Suomessa tarvitaan laaja työmarkkinareformi ja myös sosiaalipalvelujen ja sosiaalitukien uudistamiseen pureutuva perusturvareformi. Työmarkkinoiden joustavoittamisen osalta tulee kiinnittää huomiota työehtosopimusjärjestelmän uudistamiseen. Nyt TES:sit ovat kuin kiveen hakattu Raamattu. Esimerkiksi nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä edistäisi minimipalkkalainsäädäntö ja opiskelija- ja harjoittelijapalkan määrittäminen. Paikallisen sopimisen edistäminen loisi nopeasti uusia työpaikkoja. Nollatuntisopimusten uudistaminen estäisi näistä sopimuksista kärsivien työnhakijoiden putoamista tukiloukkuihin. Harmaiden työmarkkinoiden suitsiminen; työlupien tarkistaminen ja keikkatyöntekijöiden rekisteröiminen sekä alihankintaketjuissa esiintyvän harmaan työvoiman valvonta vapauttaisi työpaikkoja työttömän työvoiman haettaviksi. Nyt työmarkkinat eivät näistäkin syistä toimi.

Aktiivilaki on työnhakijoiden erilaisista hakutilanteista, koulutus- ja työkokemustaustan soveltuvuudesta, työterveydellisestä tilanteesta, työnantajan vaateista, alueellisten ja paikallisten työmarkkinoiden eroista, työvoimakoulutuksen saatavuuden ongelmista johtuen todella eriarvoistava eikä kestä perustuslaillista yhdenvertaisuustarkastelua. Miksi ministeriö, valiokunnat, hallitus ja eduskunta nuijivat hätäisesti kyhätyn Aktiivilain, vaikka he tunnistivat sen ongelmat? Nyt Sipilän-Orpon-Terhon ruoska osuu työnhakijan selkänahkaan ja automaattileikkuri iskee vaikka työnhakija yrittäisikin täyttää velvollisuutensa.

Tarvitsemme akuuttia työ- ja elinkeinopolitiikan reformia, jossa matalan kynnyksen ohjausresurssia ja tukipäätösvaltaa valutetaan suoraan kuntiin. Tarvitsemme työvoimapoliittiset aktivointimäärärahat käyttöön kuntiemme työnhakijoille – emme makuutettaviksi Orpon jarrutilillä. Työllistämistä edistävissä toimissa rakennetaan työ- ja koulutuspolkuja. Keppi ja raippa voisivat ajaa syrjäyttäviin kierteisiin. Porkkanoita sisältävä aktiivinen ja toimiva työ- ja elinkeinopolitiikka sen sijaan ohjaa työvoimaa pois tukiloukuista.

Risto Simonen, PS

PS! Kirjoittajalla oli kunnia osallistua TEM:n toimeenpaneman Maria-Kaisa Aulan johtaman selvityksen tutkija- ja asiantuntijafoorumin työhön Säätytalolla vuonna 2016 keväällä.

06.03.2019Arkadianmäen muutoksen tuulet
09.02.2019Hoivamitoituksen ongelmatiikasta
16.01.2019Ideologiselle ilmastopolitiikalle stoppi
16.01.2019Seudullisen vaalikampanjan avaus
06.01.2019Kansalaispuolueen eduskuntavaalitiedote
05.01.2019Risto kansanedustajaehdokkaaksi
01.11.2018Savolainen poliitikko kanteli ihmisroskapuheista
01.02.2018Irrotetaan sosiaali työvoimapolitiikasta
27.05.2016Valtuutettujen määrä kunnissa - Esimerkkinä Vesanto
04.03.2016PeeÄssän edustajiston vaalit!

Siirry arkistoon »